Kaikki käyttöön –hanke tutkii ja edistää kaivosten ja louhimoiden sivukivien hyötykäyttöä Pohjois-Savossa
Geologian tutkimuskeskus (GTK) toteuttaa yhteistyössä Savonia ammattikorkeakoulun kanssa kaivoskivien hyötykäyttö infra-rakentamisessa –projektin Pohjois-Savossa vuosina 2013-2014. Projekti kulkee nimellä Kaikki käyttöön –hanke. Hankkeessa ovat mukana myös Yara Suomi Oy, Palin Granit Oy, Savon Kuljetus Oy, Betonimestarit Oy ja Liikennevirasto.
Kaikki käyttöön -hankkeen tavoitteena on kaivosten ja louhimoiden sivukivien käytön edistäminen ja kehittäminen osana rakennusteollisuuden raaka-ainevarantoa. Projektin tuloksia ja toimintamalleja on mahdollista jatkossa soveltaa Pohjois-Savon lisäksi muilla kaivannaisteollisuusvaltaisilla alueilla Suomessa ja Euroopassa. Projekti on osa-rahoitettu Euroopan aluekehitysrahaston Itä-Suomen EAKR-ohjelmasta.
Tavoitteena innovatiivinen ja kestävä kiviaineksen käyttö
Kaivosten ja louhimoiden sivukivet muodostavat Suomessa erittäin suuren, mutta pääosin hyödyntämättömän infra-rakentamisen raak-ainevarannon. Tyypillinen avokaivos tuottaa vuositasolla 10–20 miljoonaa tonnia sivukiveä varsinaisten malmi- ja hyötykivien louhinnan yhteydessä, mikä vastaa määrällisesti noin kolmannesta koko maan rakennusteollisuuden kalliomursketarpeesta. Louhitut sivukivet jäävät pääosin vaille jatkokäyttöä siitä huolimatta, että suuri osa niistä edustaa inerttejä eli pysyviä luonnon kiviaineksia, joiden hyödyntämisestä ei aiheutuisi ympäristölle suoria haittavaikutuksia. Projektin tavoitteena onkin selvittää erityisesti pysyvien sivukivien hyötykäyttömahdollisuuksia ja kehittää toimintamalli, jonka avulla hyödyntämiskelpoiset sivukivivarannot saadaan osaksi kaivossuunnittelua sekä yleistä kaavoitustoimintaa, aluerakentamista, maankäytön suunnittelua sekä kaivannaisalan ja rakennusteollisuuden kaupankäyntiä.
Hankkeen pilottikohteina ovat Yaran kaivos Siilinjärvellä ja Palin Granitin kivilouhimo Varpaisjärvellä. Pilottikohteissa tehdään sivukivivarantojen määrittelytyötä, jonka yhteydessä nykyiset sekä louhinnan edetessä muodostuvat ainekset inventoidaan ja luokitellaan hyödynnettävyysasteen perusteella inerteiksi sivukiviksi tai kaivannaisjätteiksi.
Pysyvien ainesten osalta selvitetään soveltuvuus eri käyttökohteisiin infra-rakentamisen laatuvaatimusten mukaisesti ja luodaan toimintamalli eri sivukivityyppien tuotteistamiseksi.
Projektissa selvitetään lisäksi sivukivien jalostus- ja loppukäyttömahdollisuuksia pilottikohteita ympäröivillä infra-alueilla, ja tutkitaan kestäviä logistisia ratkaisuja kiviainesten kuljettamiseksi käyttökohteisiin. Logistisesti nämä infra-alueet voivat olla hyvin laajoja, jos esimerkiksi rautatie- tai vesireittiyhteys mahdollistaa suurten sivukivierien kustannustehokkaan kuljetuksen esim. Etelä-Suomeen, Venäjälle tai Baltiaan. Loppukäyttöselvityksessä huomioidaan kiviainesten volyymi- ja laatumääritykset, teollisuuden käyttötarpeet ja -kysyntä sekä aluerakentamisen ja kaavoituksen lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmat. Rakennus- ja betonialan yrityspartnerien rooli loppukäytön ja prosessoinnin asiantuntijoina on projektin toteutuksen kannalta erittäin tärkeä.
Hankkeen tuottamaa sivukivivaranto- ja logistiikkatietoa sovelletaan lisäksi internet-pohjaisen sivukivien markkinointiportaalin rakentamisessa, mikä toteutetaan Savonia AMK:n oppilasprojektityönä. Alueelliset sivukivivarannot saadaan tätä kautta osaksi kiviaineshuollon suunnitteluprosessia, mikä edistää kiviainesten kestävää käyttöä ja kierrätysasteen nostoa rakennusalalla. Lisäksi Savonia AMK tuottaa opiskelijoille ja sidosryhmille suunnatun koulutuskokonaisuuden sivukivivarannoista ja niiden hyötykäytön mahdollisuuksista.
Kaikki käyttöön -hanke tukee kansallista mineraalistrategiaa sekä Pohjois-Savon maakunnan luonnonvaratalouden strategiaa ja erityisesti mineraalitalouden osakokonaisuuden kehittämistä maakuntaohjelman tavoitteiden suuntaan. Lisäksi hanke tarjoaa suoraan hyödynnettävissä olevaa pohjatietoa käynnissä olevalle mineraalitalouden tietokantojen kehitystyölle ja sivumateriaalien tilinpidolle.